Viikko 48 ja viimeinen puristus. Vielä reilu kolme kuukautta sitten olimme kaikki toisillemme vieraita, ja kellään ei tuntunut olevan selkeää käsitystä siitä, mitä pitäisi saada aikaan, saatika mistä aloittaa. Nyt on monta yhteistä tuntia takana, ja alussa toisilleen niin tuntemattomasta eri alojen opiskelijoiden sekamixistä on muovautunut yhtenäinen porukka, joka on raivannut tiensä projektiesityksien finaaliin.
Olimme jo ennen tietoa finaaliin pääsystä todenneet, että voisimme olla ylpeitä itsestämme ja yhteishengestämme, pääsisimme finaaliin tai emme. No saimme hieman lisää ylpeyden aihetta kuullessamme, että olimme yksi niistä kuudesta ryhmästä, jolle oli tämä kunnia suotu. Roolimme olivat selvät, esitystä harjoiteltu ja kerran jo yleisölle esitettykin. Enää ei tarvinnut muuta kuin odottaa finaalipäivää, joka oli 29.11. Olihan meillä tuolloin myös viimeinen pajapiiri, mutta se jäänee jalkoihin finaalin huumalle. Eli ei siitä sen enempää (kuin että lähes jo rutiinilla meni ja hyvä tuli!).
Finaalipäivänä oli jännitystä ilmassa. Ei meitä niin kiinnostanut voitto, vaikka tottakai voittaminen aina mukavaa on. Meitä kiinnosti enemmän se matka, joka oltiin kuljettu tänne. Ja se aika ja panos, minkä kukin ryhmän jäsen oli projektille antanut. Ja niin siinä kävi, että emme sitten voittaneetkaan finaalia, mutta nyt se on kaikki takana, ja voimme varmasti kaikki jatkaa matkaa uusiin haasteisiin tyytyväisinä sekä itsevarmoina, taaksemme katsomatta. Tämä oli meille kaikille antoisa ja opettava kokemus. Saimme ystäviä, itsevarmuutta, uusia taitoja sekä arvokasta kokemusta ryhmässä työskentelystä. Nyt on aika sulkea yksi ovi, jotta voimme avata seuraavan ja astua uusiin haasteisiin.
Kiitokset! Paja45